sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Minä lennän pois ikiajoiksi, ja tulin luoksesi vain jättääkseni hyvästit.

Saatana saapuu Moskovaan, joka tunnetaan myös nimellä Mestari ja Margarita, on Mihail Bulgakovin tunnetuin teos. Kirjasta on julkaistu peräti kolme eri versiota - niin sensuroituja kuin sensuroimattomiakin. Ensimmäinen täydellinen versio kirjasta julkaistiin vuonna 1973 ja viimeisimmän muotonsa romaani sai vuonna 1989. Teosta usein pidetään yhtenä 1900- luvun merkittävimmistä venäjänkielisistä romaaneista.

Mihail Bulgakov (1891-1940) oli venäläinen romaani- ja näytelmäkirjailija, jonka teokset olivat usein satiirejä Neuvostoliitosta. Saatana saapuu Moskovaan, oli Neuvostoliitossa kiellettyjen kirjojen listalla lähes kolmekymmentä vuotta, ja niin kuin muutkin kirjailijan teokset, se julkaistiin vasta Bulgakovin kuoleman jälkeen.

Kirjan juoni osottautui aivan uudenlaiseksi ratkaisuksi. Koko tarinan ajan kirjassa kulkee rinnakkain kolme tarinaa, jotka ovat yhteydessä toinen toiseensa. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, tarinoiden teemoja ovat usko ja rakkaus, joiden ympärille on luotu muita teemoja värittämään juonta. Luettuani kirjan, aluksi luulin kiellon syyn olevan uskonnollinen. Romaanissa selvästi nostetaan esiin se, että ihmiset eivät usko Jumalaan, ja yhdessä tarinassa päähenkilönä onkin itse Jeesus. Lisäksi kirjan nimen mukaan, Saatanan saapuessa Moskovaan, hänen mukanaan saapuu noitia, demoneita ja pimeitä voimia. Myöhemmin kuitenkin tajusin, että kirja oli satiiri Neuvostoliitosta. Bulgakov piiloarvosteli Neuvostoliitossa tapahtuneita asioita janeuvostoliittolaista yhteiskuntaa. Saatana on ikään kuin Neuvostoliitto joka koettelee Moskovaa ja sen asukkaita.

Saatana eli salaperäinen taikuri Woland eräänä keväisenä iltana saapuu 1930- luvun Moskovaan – paikkaan ja aikaan, jossa kukaan ei usko Saatanaan tai Jumalaan ja missä jopa kyseenalaistetaan Jeesuksen olemassaoloa.Wolandin seikkailun aikana, hänellä on seuranaan Korovjev, Begemot ja muut demonit tai noidat. Seurue ei ole mikään tavallinen – kaikki jotka ovat tekemisissä heidän kanssaan, saavat rangaistuksen synneistään – alkoholismista, egoismista, ahneudesta, valehtelusta ja muista ihmisten virheistä. Ihmiset katoavat, tulevat pidätetyiksi syyttä, ahneuden seurauksena joutuvat alasti kadulle ja ties mitä muuta he joutuvat kokemaan.

Samaan aikaan, Moskovassa on yksi ja ainoa ihminen - Mestari, joka uskoo Jumalaan, ja on jopa kirjoittanut kirjan Jeesuksen viimeisistä elinpäivistä. Mestari istuu mielisairaalassa mietistellen rakastettuaan, joka jäi ulkomaailmaan, pohdiskellen muistaako Margarita enään häntä vai ei. Tietämätön Mestari ei tiedä, että Margaritan ainoa unelma on saada Mestarinsa vielä joskus takaisin. Sen eteen, että he voisivat olla vielä joskus yhdessä, nuori nainen on valmis antamaan kaikkensa ja tekemään ihan mitä vain – jopa palveluksen itse Saatanalle.

Mestarin luoma teos, joka ajoi hänet hulluuteen on ikään kuin alternatiivinen versio Evankeliumista. Pontius Pilates, joka ei uskaltanut nousta Sanhedrinia vastaan, ja pelastaa ristiinnaulitsemiselta kulkurifilosofia Ješuaa. Pontius Pilates potee vielä kuolinvuoteellaan huonoa omatuntoa ja harmittelee sitä, ettei koskaan saanut jatkaa heidän keskeytettyä keskusteluaan. Lopulta Pontius Pilates kuitenkin saa rauhan ja jatkaa matkaansa loputtomaan seikkailuun Ješuan kanssa.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kirjasta elokuvaksi - Miehet jotka vihaavat naisia

Karl Stieg- Erlans Larsson, joka vaihtoi nimensä pelkästään Stieg Larssoniksi oli ruotsalainen, yhteiskunnallisesti aktiivinen toimittaja ja kirjailija. Larsson tunnettiinkin toiminnasta, joka jakoi mielipiteitä, kuten taistelusta äärioikeistoa ja rasismia vastaan. Vuonna 2004 Stieg Larsson kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen. Juuri ennen kuolemaansa hän oli saanut valmiiksi kirjasarjan, joka tunnetaan Milleniun- trilogiana. Trilogia julkaistiin postuumisti kirjailijan kuoleman jälkeen. Alunperin sarjasta oli tarkoitus tulla kymmenosainen, mutta ennen kuolemaansa Larsson oli ehtinyt aloittaa vasta neljättä kirjaa, joka jäi keskeneräiseksi, minkä takia sitä ei julkaista.
         
Lähes 2000- sivuinen Millenium- trilogia on saavuttanut mielettömän suosion ja kaikki kolme osaa ovat ilmestyneen niin Suomessa kuin muissa Pohjoismaissakin. Lisäksi kirjoja on käännetty lukuisille kielille ja kirjan oikeuksia myyty noin 30 maahan. Trilogian ensimmäinen osa Miehet jotka vihaavat naisia sai pohjoismaisen Lasiavain- palkinnon, joka jaetaan vuosittain parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille, vuonna 2006. Sitä seurasi trilogian kolmas osa Pilvilinna joka romahti saamalla saman palkinnon vuonna 2009. Trilogian suurmenestys kirjat ovat osoittaneet suosionsa myöskin olemalla bestseller- listoilla monissa maissa. Myös nopeasti kasvaneet elokuvien katsojaluvut kielivät suuresta suosiosta.
          
Koko trilogian pääteemaksi on noussut naisten kokema silmitön väkivalta miesten taholta - se voi kohdata missä vain, perheessä, työpaikalla ja lain silmien edessä. Huolimatta suuresta sivumäärästä, Larsson on osannut kuljettaa juonta niin, että tarina etenee sopivina jaksoina. Lukiessa kirjaa, jättämällä kaikki muut henkilöt paitsi Mikaelin ja Lisbethin taka- alalle, voi huomata, että pääjuoni kulkee tiiviisti kyseisten henkilöiden elämän ympärillä, kun taas elokuva keskittyy huomattavasti enemmän pelkästään Lisbethiin.

Elokuva on täysin uskollinen kirjalle, vaikka siitä onkin jätetty paljon pois. Elokuva on selkeästi pelkistetty versio romaanista. Romaanin pornografiset sivujuonteet on jätetty elokuvassa omaan arvoonsa samoin kuin brutaali väkivalta, jota on annosteltu herkiten. Elokuvassa Salanderin hahmo on vahvin ja hänen rinnalla Blomkvist jää selvästi kakkoseski, etenkin kun hänen elämästä sekä ihmissuhteista on leikattu eniten pois. Huolimatta siitä, että elokuva on vajaanaisempi kuin romaani, vaikutelma henkilöistä pysyy samana, ja esimerkiksi niin kirjassa kuin elokuvassakin kovia kokeneessa, sosiaalisesti kömpelössä Lisbethissä on pelottava yhdistelmä älyä ja vihaa.

Omasta mielestäni romaanin muuttaminen elokuvasti ei tässä tapauksessa erottunut omaksi edukseen. Olen monet kerrat tehnyt niin, että olen ensin katsonut elokuvan, minkä jälkeen luin kirjan ja petyin kerta toisensa jälkeen. Kirjaa, sitä sivumäärää, ei koskaan saa tiivistettyä parin tunnin elokuvaksi, jättämättä pois jotain, mikä elävöittää tarinaa. Tällä kertaa tein toisin, luin ensin kirjan ja vasta sen jälkeen katsoin elokuvan - pettymys oli sanoinkuvaamaton. Millenium- trilogian kohdalla elokuvat eivät ole minun mielestäni mikään vaihtoehto. Kyllä, näyttelijät tekevät hommansa moiteettomasti ja vastaavat käsitystäni hahmoista lähes täysin, mutta se jokin jää puuttumaan. Kaikki ulkopuoliset henkilöt, niiden tarkka kuvailu, turhanpäiväinen tapahtumien kuvailu, Mikaelin naisseikkailut - tekevät kirjasta todentuntuisen, lukemisen arvoisen. Samaa tunnelmaa ei pysty aistimaan elokuvasta.

Nyt Millenium- trilogia pysyy hetken aikaa hyllyllä, odottamassa seuraavaa lukukertaansa - elokuvat puolestani saavat jäädä videovuokraamoihin.